Krista Pohjola aloittaa henkilöstöjohtajan tehtävissä Reflectorilla

Reflectorin tiimi on saanut uuden vahvistuksen Krista Pohjolasta, joka on aloittanut Reflectorin henkilöstöjohtajana. Hänen tehtäväkenttänsä ulottuu henkilöstötyön arjesta kulttuurin ja yhteisöllisyyden kehittämiseen sekä esihenkilötyöhön. Krista tulee myös osaksi Reflectorin johtoryhmää ja osallistuu yrityksen tulevaisuuden suunnan rakentamiseen. 

– Näin aluksi haluan tutustua ihmisiin ja kuulla, mitkä asiat heille ovat tärkeitä, mistä halutaan pitää kiinni ja mitä voitaisiin yhdessä kehittää. 

Kristalla on takanaan pitkä ja monipuolinen tausta asiantuntijaorganisaatioista. Koulutukseltaan hän on juristi, ja työura on vienyt juridisista tehtävistä liiketoiminnan, valmennuksen ja HR:n pariin sekä lopulta tietoturvakonsultoinnin maailmaan. Viime vuodet hän työskenteli People Leadina ja toimi tietoturvakonsulttien tiimin esihenkilönä.  

Yhteinen arvomaailma toi Kristan Reflectorille

Reflectorin arvoista kumpuava inhimillinen ja välittävä työkulttuuri teki Kristaan vaikutuksen heti alussa. Sama arvomaailma näkyy vahvasti myös hänen omassa johtamisfilosofiassaan: ihmisistä huolehtiminen ja liiketoiminnan tavoitteet eivät ole ristiriidassa, vaan kulkevat käsi kädessä.

– Olen allerginen sille, että juhlapuheissa sanotaan ihmisten olevan yrityksen tärkein voimavara, jos se ei näy arjessa. Uskon vilpittömästi, että kaikki lähtee ihmisistä. Yritys ei pysty palvelemaan asiakkaitaan vastuullisesti, kasvamaan tai menestymään, ellei toimintaa rakenneta ihmislähtöisesti.

Ihmisten hyvinvointi tukee liiketoimintaa 

Kristan mukaan ihmislähtöinen ja arvostava tapa toimia ei tarkoita tavoitteista tinkimistä tai ”pörröpehmoilua”. Hyvinvoivat ja työstään innostuneet ihmiset ovat hänen mukaansa hyvän asiakastyytyväisyyden ja liiketoiminnan edellytys.  

Reflectorilla tällä on erityinen merkitys, sillä yrityksessä työskentelee kokeneita asiantuntijoita, jotka ovat vahvasti sitoutuneita asiakkaisiinsa. 

– Meillä on todella kokeneita asiantuntijoita, joita asiakkaat arvostavat. He He ovat hyvin sitoutuneita tukemaan asiakkaan tavoitteita sekä onnistumista ja juuri siksi on tärkeää muistaa hyvä arjen tasapaino. 

Hyvällä työpaikalla saa olla oma itsensä 

Vaikka työ on Kristan mielestä tärkeä osa elämää, ei se ole koko elämä. Siksi hänelle hyvän työpaikan yksi tärkeimmistä tunnusmerkeistä on se, ettei ihmisen tarvitse jättää itseään oven ulkopuolelle tullessaan töihin.

– Ihminen tuo työpaikalle aina mukanaan muutakin kuin osaamisensa. Meillä kaikilla on erilaisia elämäntilanteita, vahvuuksia ja myös keskeneräisyyttä.

Ihmislähtöisyys tarkoittaakin Kristalle ennen kaikkea kiinnostusta ja arvostusta toista ihmistä kohtaan ja sitä, ettei kaikkien oleteta tarvitsevan samoja asioita.

– Minusta hyvään työelämään kuuluu, että erilaisille ihmisille ja elämäntilanteille on tilaa. Ei kaikkea tarvitse työelämässä silottaa.

Juuri tästä syystä Krista ei usko henkilöstöjohtamisessa yhteen malliin, joka toimisi kaikille.

– Yksi kaipaa sparrausta ajatustensa selkiyttämiseen, toinen sujuvuutta arjen käytäntöihin.

Reflectorin uuden henkilöstöjohtajan mukaan olennaisinta on tunnistaa, mitä kukin tarvitsee voidakseen tehdä työnsä hyvin ja lähteä siitä kehittämään toimivaa työarkea.

Ota yhteys asiantuntijaan

Jaa artikkeli

Lisää aiheesta

Palvelumuotoilu on kaikkialla: Nea vahvistaa Reflectorin ihmislähtöistä tekemistä

Ärsyttävä ihminen, vaiko vain erilainen?

Rasmus Hietanen nojailee pyörätelineeseen.

Arkkitehti ilman viivainta – yritysarkkitehti auttaa asiakkaita hahmottamaan kokonaisuuksia

Ota yhteyttä

Jätä soittopyyntö

Olemme yhteydessä sinuun mahdollisimman pian.

Lähetä viesti

Get in touch!