DevOps
DevOps Dream Team

Tietokonepeleistä tuttua puuhaa monelle: kokoa itsellesi mieleinen joukkue. Tässäpä oma Dream Team -kokoonpanoni, jos tiimiläiset olisivat valittavissa rajoittamattomin ominaisuuksin.

Tuoteomistaja

Sujuvasti substanssin ymmärtävä, tarkka, jämerä ja laajan kontaktiverkoston omaava asiakkaan edustaja. Ymmärtää tuotteenhallinnan ja Backlogin merkityksen laajasti. Suomen, ruotsin ja englannin lisäksi puhuu sujuvasti mm. SAFEa, Agilea, Scrumia ja DevOpsia. Kommunikoi tehokkaasti ja on aidosti osa tiimiä. Ymmärtää tuotteen vision paremmin kuin kukaan muu.

Scrum Master

Tiiminsä eteen kaikkensa ponnistava fasilitaattori. Omaa vahvan Scrum-tekemisen kulttuurin ja on kuin kotonaan mittareiden, iteraatiosuunnittelun ja retroilun kanssa. Antaa tiimille vastuun ja vapauden itse toteutuksen tekemisessä. Teknisten apujen lisäksi Scrum Master omaa hyvän tunneälyn sekä stressinsietokyvyn. Ongelmatilanteiden ratkominen on hänelle arkipäivää.

Kehittäjä

Kehittäjällä on sopiva sekoitus syväosaamista, laaja-alaisuutta sekä avointa uuden oppimisen kulttuuria. On aivan sama, tehdäänkö itse toteutusta vai esimerkiksi skriptejä, testiautomaatiota tai testausta, kaikki onnistuu. Ammattiylpeys edellä, vain laatua pukkaa. Virheistä oppimisen kulttuuri on de facto ja osa jatkuvaa kehitystä. Ei halua olla yksittäinen rokkistara, vaan auttaa ja jakaa osaamista muille tiimiläisille.

Testausasiantuntija

Laajan testauskokemuksen omaava henkilö, joka tuo mukanaan tiimille testausvetoista näkökulmaa ja auttaa testausasioiden jäsentelyssä sekä itse testaamisessa. Omaa teknistä taustaa ja auttaa tarvittaessa esimerkiksi testiautomaatioissa sekä CI/CD-skriptauksissa. Ei ole tiimin testauspuskuri, vaan luovii testauksesta teknisiin asioihin yhtä sujuvasti kuin kehittäjät toteutuksesta testaukseen. Sopivassa määrin optimismia ja positiivisuutta, mutta myös uskallusta nostaa hankaliakin asioita pöydälle.

DevOps-asiantuntija

Hallitsee infran ja sen komponentit kuin omat taskunsa. Organisoi ja priorisoi monimutkaiset tekniset työt selkeästi. Tukee CI/CD-aktiviteetteja ja toteuttaa tiimille Ops-metriikkaa, joka auttaa tuotteen profiloinnissa ja monitoroinnissa kehityksestä tuotantoon. Infrastructure as Code (IaC) on hänelle arkea, kuten myös tietoturva. DevOps-asiantuntija ei unohda myöskään järjestelmän skaalautuvuutta ja kustannuksia. Laajan teknisen osaamisen lisäksi omaa hyvät kommunikointitaidot sekä tarvittaessa ohjaa ja kannustaa tiimiä DevOps-henkiseen toimintaan.

Tietoturva-asiantuntija

Tietoturva-asiat laaja-alaisesti ymmärtävä asiantuntija. Ymmärtää ja huomioi projektin tietoturvavaatimukset ja tuo asiat tiimin tietouteen. Katselmointeihin osallistuminen on hänelle arkipäivää, kuten myös tietoturva-asioiden haastaminen ja kyseenalaistaminen kaikilla tasoilla.

Määrittelijä ja UX-asiantuntija

Kokenut määrittelyn ammattilainen, joka ymmärtää ketterän määrittelyn kuviot. Tunnistaa tarpeet ja tavoitteet, kommunikoi tehokkaasti sekä substanssin että toteutuksen suuntaan. Osaa ottaa huomioon määrittelyssä toiminnallisten ominaisuuksien lisäksi laadulliset vaatimukset. MVP-ajattelu on henkilön sisäänrakennettu toiminnallisuus.

Tällä yksittäisellä kentällisellä ei ehkä vielä koko ottelua voiteta, mutta melko varmasti mennään vähintään jatkoajalle.

Tomi Cedervist

DevOps- ja QA-asiantuntija

Tomi on toiminut useissa eri tuotekehitysprojektien rooleissa yli 20 vuotta. Tomin keskeistä osaamista ovat testauksen ohjaus ja kehittäminen, testiautomaatio sekä DevOps. Tomilla on myös usean vuoden kokemus projekteista sovellusmodernisaation parissa.

Reflector on ICT-talo, jonka ykköstehtävä on auttaa asiakkaitamme liiketoiminnan isoissa ja pienissä muutoshankkeissa. Ketterästi ja riippumattomasti.

Jaa artikkeli

Kokonaisarkkitehtuuri

DevOps ja projektin tietoturva

DevSecOps: lisää mystisiä kirjainlyhenteitä. Rakettitiedettä? Ei laisinkaan, mutta silti monimutkaista. Voidaanko tähän panostaa liikaa? Ei varmastikaan. Mitä ”Sec” tarkoittaa tässä yhteydessä? Se on

Lue lisää
Kokonaisarkkitehtuuri Reflector

Ota yhteyttä, mietitään yhdessä juuri teille parhaat ratkaisut

Täytä tiedot ja siirry lataamaan tutkimus

Kokonaisarkkitehtuuri Reflector

Get in touch!