Generatiivisen tekoälyn käytön vaikutuksista ajatteluun ja oppimiseen on tehty paljon tutkimuksia. Myös oma tapani tehdä töitä on muuttunut. Kun kohtaan uuden aiheen, kysymyksen tai ongelman, en enää välttämättä pysähdy pohtimaan sitä samalla tavalla kuin ennen. Sen sijaan sparrailen tekoälyn kanssa ja saan jonkinlaisen vastauksen. Usein ihan kelvollisen ja riittävän hyvän. 

Tekoäly on erinomainen tarjoamaan nopeasti jäsenneltyjä, loogisia ja kohtalaisen laadukkaita vastauksia lähes mihin tahansa. Se säästää aikaa ja vaivaa ja tekee sen vielä ystävällisellä sävyllä. On täysin inhimillistä tarttua tähän helppouteen. Miksi nähdä vaivaa, jos vastaus on jo tarjolla? 

Mutta oppiminen ei synny vastauksista. Se syntyy ajattelun prosessista, johon kuuluu epäröinti, harhapolut, keskeneräiset ajatukset ja se, että joutuu perustelemaan näkemyksensä itselleen tai muille. Väärin käytettynä tekoäly ohittaa tämän prosessin. Se antaa lopputuloksen ilman matkaa.  

Samaan aikaan työ on muuttunut. Teemme yhä useammin töitä etänä, omissa digitaalisissa kuplissamme. Satunnaiset kohtaamiset, kahvipöytäkeskustelut ja ad-hoc-ideointi ovat vähentyneet. Ne hetket, joissa joku heittää puolivalmiin ajatuksen ilmoille ja toinen tarttuu siihen, tapahtuvat harvemmin. Tilalle on tullut kalenteroituja etäpalavereja ja pääosin yksin tehtävää työtä. 

Tässä ympäristössä tekoäly asettuu luontevasti uudeksi työkaveriksi. Se ei keskeytä, ei kyseenalaista, ei vie aikaa. Se antaa vastauksen silloin kun sitä pyydetään. Mutta samalla se voi korvata juuri sen yhteisen ajattelun, joka aiemmin syntyi ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. 

Vaarana ei ole pelkästään se, että tekoäly antaisi vääriä vastauksia. Suurempi riski on se, että se tarjoaa keskinkertaisia vastauksia niin vaivattomasti, että lakkaamme kyseenalaistamasta niitä ja itseämme. Kun “ihan ok” riittää, ajattelu jää tekemättä. 

Erityisesti mietin, mitä tämä tarkoittaa kollektiiviselle ajattelulle. Ajattelulle, joka syntyy vain vuorovaikutuksessa: keskustelussa, väittelyssä, keskeneräisyydessä ja erimielisyydessä. Kun jokainen hakee vastauksensa suoraan tekoälyltä, yhteinen pohdinta jää helposti vähemmälle. Dialogi korvautuu yksilöllisellä tehokkuuden tavoittelulla. 

Tekoäly ei itsessään tee kenestäkään tyhmempää, mutta keskeistä on löytää oikea balanssi oman ajattelun ja tekoälyn hyödyntämisen välillä. Ajattelu vaatii aikaa, kitkaa ja toisia ihmisiä. Se ei synny optimoidussa yksintyöskentelyssä. 

Sen lisäksi, että pohdimme mitä kaikkea tekoäly voi tehdä puolestamme, on hyvä kysyä: missä asioissa emme halua luopua ajattelusta, emmekä varsinkaan yhdessä ajattelusta?